On olemassa yksi asia, joka yhdistää tällä hetkellä valtavaa määrää ihmisiä riippumatta iästä, elämäntilanteesta tai ammatista – väsymys.
Ei pelkästään tavallinen väsymys pitkän päivän jälkeen, vaan jatkuva tunne siitä, että palautuminen ei koskaan oikein tapahdu kokonaan. Aamulla herätään väsyneenä, päivän aikana yritetään pitää itseään käynnissä kahvilla, kiireellä tai jatkuvalla tekemisellä, ja illalla huomataan jälleen olevansa liian kierroksilla rauhoittuakseen kunnolla.
Moni ei enää edes pysähdy miettimään asiaa, koska olosta on tullut niin tavallinen. Kaikkein huolestuttavinta on se, että jatkuvasta väsymyksestä on tullut normaalia. Aikaisemmin väsymys oli usein viesti siitä, että tarvitaan lepoa. Nyt siitä on tullut lähes osa elämäntapaa. Kiireestä puhutaan jatkuvasti, kuormittuneisuus kuuluu lähes jokaisen arkeen ja jatkuva uupumus kuulostaa monesti enemmän normaalilta aikuisuudelta kuin poikkeustilalta. Jos joku kertoo nukkuvansa hyvin, palautuvansa kunnolla ja kokevansa olonsa energiseksi suurimman osan ajasta, se alkaa jo kuulostaa harvinaiselta. Samaan aikaan ympärillä oleva maailma kiihtyy jatkuvasti.
Aivot ja hermosto eivät kuitenkaan ole muuttuneet samaa vauhtia kuin ympäristö. Keho ei ole rakentunut jatkuvaan informaatiotulvaan, keskeytyksiin, ruutuaikaan, suorituspaineeseen ja tilanteeseen, jossa tavoitettavissa ollaan käytännössä koko ajan. Silti juuri tällaisessa ympäristössä eletään päivästä toiseen. Moni ei enää oikeastaan lepää, vaikka olisi paikallaan. Tämä on yksi modernin kuormituksen erikoisimmista piirteistä. Keho voi olla sohvalla, mutta hermosto ei ole levossa. Mieli käy jatkuvasti kierroksilla. Ajatukset jatkavat prosessointia, huomio siirtyy ärsykkeestä toiseen ja aivot pysyvät aktiivisina lähes tauotta. Hiljaisuutta on vähän, tyhjää tilaa on vähän, pysähtymistä on vähän. Silloin myös palautuminen alkaa vähitellen heiketä tavalla, jota ei ensin edes huomaa.
Väsymys ei aina tunnu pelkältä väsymykseltä. Joskus se näkyy levottomuutena, keskittymisvaikeuksina, ärtymyksenä, yliajatteluna tai tunteena siitä, ettei mikään oikein enää palautakaan samalla tavalla kuin ennen. Moni yrittää ratkaista tätä lisäämällä kontrollia elämäänsä. Yritetään optimoida ajankäyttöä, syödä paremmin, tehdä enemmän, suorittaa tehokkaammin ja hallita itseään entistä tarkemmin, silti olo ei välttämättä muutu. Ongelma ei aina ole siinä, ettei yrittäisi tarpeeksi. Joskus kyse voi olla siitä, että koko järjestelmä on ollut liian pitkään kuormittunut. Tästä puhutaan edelleen yllättävän vähän. Keskustelua käydään paljon motivaatiosta, tehokkuudesta ja tavoitteista, mutta huomattavasti vähemmän siitä, millaisessa tilassa hermosto yrittää selviytyä nykyisestä elämästä.
Ihminen ei ole kone. Silti moderni elämä kohtelee meitä usein juuri niin. Oletetaan, että jatkuvasti lisääntyvään kuormitukseen, kasvavaan informaatiomäärään ja kiihtyvään tahtiin pystytään mukautumaan loputtomasti ilman seurauksia. Kun jaksaminen alkaa heiketä, sitä pidetään helposti henkilökohtaisena ongelmana. Pitäisi palautua paremmin, hallita stressiä tehokkaammin tai organisoida elämäänsä fiksummin. Mutta entä jos kysymys ei ole vain yksilöstä? Entä jos pitäisi alkaa tarkastella myös sitä ympäristöä, jossa mieli ja keho yrittävät toimia?
Nykyinen elämäntapa sisältää valtavan määrän asioita, joita hermosto ei välttämättä käsittele kovin hyvin pitkällä aikavälillä. Jatkuva ruutuaika, vähäinen palautuminen, epäsäännöllinen unirytmi, jatkuva ärsyketulva, vähäinen hiljaisuus ja jatkuva suorituspaine eivät ole elimistölle neutraaleja asioita. Silti niitä pidetään normaalina elämänä. Moni ei enää tunnista omaa kuormitustaan ennen kuin keho tai mieli alkaa oireilla voimakkaammin. Väsymys ei yleensä ilmesty yhtenä hetkenä. Usein se rakentuu hitaasti kuukausien tai vuosien aikana. Ensin palautuminen heikkenee hieman. Sitten keskittyminen vaikeutuu, ärsytyskynnys laskee, uni muuttuu pinnallisemmaksi. Ajattelu alkaa kiertää samoja ratoja. Lopulta jatkuvaa kuormittuneisuutta aletaan pitää normaalina olotilana.
Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa jatkuvaa kuormittuneisuutta pidetään normaalina. Kaikkein huolestuttavinta ei ole edes se, että väsyttää. Kuormitusta ja raskaita vaiheita kuuluu elämään. Huolestuttavampaa on se, kuinka harva enää odottaa voivansa oikeasti hyvin. Ikään kuin jatkuva ylikuormitus olisi vain väistämätön osa aikuisuutta. Tämä näkyy myös tavassa, jolla puhumme jaksamisesta. Lepo nähdään helposti asiana, joka täytyy ansaita. Pysähtyminen aiheuttaa monelle syyllisyyttä. Hiljaisuus tuntuu levottomalta. Tyhjä tila täytetään nopeasti puhelimella, informaatiolla tai tekemisellä. Voi olla fyysisesti paikallaan ilman, että hermosto koskaan todella rauhoittuu.
Väsymyksestä on tullut niin tavallista, ettei siihen enää edes reagoida samalla tavalla kuin ennen ja silti keho huomaa, hermosto huomaa. Aivot huomioivat jatkuvan kuormituksen, vaikka arki jatkuisi ulospäin täysin normaalina. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä ei ehkä olekaan vain se, miten jaksaisi enemmän, vaan myös se, millaista elämää ihmisen järjestelmä ylipäätään on rakentunut kestämään. Jos ympäristö kuormittaa jatkuvasti enemmän kuin mistä ehtii palautua, väsymys ei välttämättä ole poikkeus. Siitä tulee normaalia ja juuri sitä pitäisi alkaa kyseenalaistaa enemmän.
Jos haluat tarkastella omaa kuormitustasi, ajatteluasi ja toimintamallejasi hieman eri näkökulmasta, voit tutustua NeuroMuutos™-työskentelyyn sivuillani https://www.neuromuutos.fi/
NeuroMuutos™ tarkastelee ihmistä kokonaisuutena – ei pelkästään ajatusten, oireiden tai suorittamisen kautta.
Olen kirjoittanut myös e-kirjan Kun maailma ei ole sinun varassasi, joka käsittelee sitä, mitä tapahtuu, kun kantaa liian pitkään enemmän kuin järjestelmä oikeasti jaksaa.
Previous Post