Mitä ihmettä oikein odotat tapahtuvan, jos vain yrität?

“Yritän.”

Se on sana, jota ihmiset käyttävät jatkuvasti silloin, kun mikään ei oikeasti muutu.

Yritän palautua
Yritän liikkua enemmän
Yritän rauhoittua
Yritän vähentää stressiä
Yritän voida paremmin

Mutta pysähdytään hetkeksi. Mitä “yrittäminen” oikeastaan edes tarkoittaa?

Jos joku pyytäisi sinua nostamaan tuolin, joko nostaisit sen — tai et nostaisi. Ei siinä ole mitään yrittämistä. Silti moni elää koko elämänsä juuri siinä välitilassa, jossa muutosta ajatellaan enemmän kuin sitä eletään. Puhutaan paljon siitä, mitä pitäisi tehdä.

Pitäisi palautua paremmin
Pitäisi rauhoittua
Pitäisi pitää parempaa huolta itsestään
Pitäisi nukkua enemmän
Pitäisi oppia päästämään irti stressistä

Tietoa on nykyään enemmän kuin koskaan ennen. Ihmiset tietävät jo, että jatkuva stressi kuormittaa hermostoa, että palautuminen vaikuttaa kaikkeen. Tiedetään, että keho reagoi jatkuvaan ylivireyteen, että unella, kuormituksella ja elämäntavoilla on valtava vaikutus siihen, miltä olo tuntuu. Silti moni elää tavalla, jossa mikään olennainen ei oikeasti muutu.

Sama kiire jatkuu ja kuormitus jatkuu. Sama sisäinen paine ja yliajattelu jatkuu. Samat reaktiot jatkuvat päivästä toiseen ja samaan aikaan odotetaan, että olo jotenkin muuttuu.

Tässä kohtaa tulee aika epämukava kysymys: Mitä oikein odotat tapahtuvan?

Keho ei reagoi siihen, mitä aiot tehdä joskus myöhemmin. Hermosto reagoi siihen, miten elät tänään. Siihen, miten nukut, palaudut, hengität, miten puhut itsellesi. Miten paljon kuormitusta siedät jatkuvasti.
Millaisessa tilassa kehosi elää päivästä toiseen.

Jos elämä rakentuu jatkuvan kiireen, varautumisen, stressin ja sisäisen paineen ympärille, hermosto alkaa pitää sitä normaalina ja juuri siinä kohtaa moni alkaa kutsua selviytymistilaansa persoonallisuudeksi.

“Minä nyt vain olen tällainen”
“Minä olen aina stressannut”
“Minä nyt vain käyn kierroksilla”
“Minä nyt vain yliajattelen”

Mutta entä jos kyse ei olekaan persoonallisuudesta?

Entä jos hermosto on ollut niin pitkään kuormittunut, ettei keho enää edes muista, miltä normaali tuntuu?Tätä näkee jatkuvasti myös siinä, miten ihmiset suhtautuvat omaan oloonsa. Valitetaan väsymystä, mutta eletään tavalla, jossa palautumiselle ei ole oikeasti tilaa. Valitetaan stressiä, mutta hermosto pidetään jatkuvasti kierroksilla. Valitetaan siitä, ettei mikään muutu, vaikka arki pysyy vuodesta toiseen lähes täysin samanlaisena ja sitten sanotaan: “Kyllä minä yritän” mtta juuri siinä on koko ongelma.

Yrittäminen kuulostaa hyvältä, koska se antaa tunteen siitä, että jotain tapahtuu. Todellisuudessa moni pysyy täysin samassa paikassa, koska niin kauan kuin vain yrittää, mitään lopullista ei tarvitse oikeasti muuttaa. Ei tarvitse pysähtyä rehellisesti katsomaan, miten oma elämä tällä hetkellä kuormittaa kehoa ja hermostoa. Ei tarvitse muuttaa rytmiä, tehdä vaikeita päätöksiä. Ei tarvitse luopua toimintamalleista, jotka pitävät koko järjestelmän jatkuvassa ylivireydessä. Voi edelleen ajatella olevansa matkalla muutokseen, vaikka sama elämä toistuu päivästä toiseen.

Ehkä kaikkein kiinnostavin asia on tämä: Moni puhuu muutoksesta kuin kyse olisi motivaatiosta. Että tarvitsisi vain vähän enemmän tahdonvoimaa, vähän enemmän itsekuria, vähän enemmän positiivista ajattelua. Jos hermosto elää jatkuvassa selviytymistilassa, pelkkä motivaatio ei ratkaise mitään. Silloin koko järjestelmä toimii tavalla, joka yrittää pitää kaiken ennallaan. Keho ei kysy: “Mitä sinä haluat?” Keho kysyy:
“Mikä on tuttua ja turvallista?”

Joskus jatkuva kiire, jatkuva suorittaminen, jatkuva kuormitus ja jatkuva ylivireys muuttuvat niin tutuiksi, että ilman niitä olo tuntuu jopa oudolta. Siksi moni osaa teoriassa levätä, mutta ei oikeasti rauhoittua. Moni osaa ottaa vapaapäivän, mutta hermosto käy silti kierroksilla. Moni makaa illalla sängyssä täysin väsyneenä, mutta keho ei silti päästä irti ja sitten ihmetellään, miksi olo ei muutu.

Todellisuudessa moni yrittää korjata oireita muuttamatta mitään siitä järjestelmästä, joka oireet tuottaa. Yritetään nukkua paremmin, vaikka elämä on jatkuvaa ylikuormitusta. Yritetään palautua paremmin, vaikka hermosto ei koskaan oikeasti pysähdy. Yritetään voida paremmin, vaikka sama sisäinen paine jatkuu päivästä toiseen.

Jossain vaiheessa pitää uskaltaa nähdä jotain todella rehellisesti. Pelkkä yrittäminen ei muuta mitään, jos elämä pysyy täysin samana. Todellinen muutos alkaa yleensä vasta silloin, kun selitykset loppuvat. Kun ei enää puhuta siitä, mitä pitäisi tehdä joskus myöhemmin vaan nähdään täysin rehellisesti, mitä nykyinen tapa elää oikeasti tuottaa. Se hetki ei yleensä tunnu pehmeältä tai inspiroivalta, mutta hyvin usein juuri siitä alkaa ensimmäinen oikea muutos, koska vasta siinä kohtaa yrittäminen loppuu ja tekeminen alkaa.

Jos tunnistat tästä tekstistä jotain omassa elämässäsi, NeuroMuutos™-työskentelyssä tarkastellaan hermoston, ajattelun, kuormituksen ja opittujen toimintamallien yhteyttä käytännön tasolla.

NeuroMuutos™ sivuille pääset tästä: https://www.neuromuutos.fi/

Kirjoittamani e-kirjat löydät täältä: https://payhip.com/NeuroMuutos